Metsänvartijan lihapata

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

400 g rasvatonta porsaan lihaa
400 g poron paistia (tai hirveä tai nautaa)
öljyä ja voita ruskistamiseen
4 porkkanaa
1 palsternakka
3 sipulia (pientä)
pala juuriselleriä
2 naurista (pientä)
3 valkosipulin kynttä
3 rkl punaviinietikkaa
1/2 tlk olutta
4 katajanmarjaa (kokonaisena tai rouhittuna)
8 mustapippuria (kokonaisena tai rouhittuna)
1 rkl sokeria (tai hunajaa)
1 laakerinlehti
1/2 tl kuminaa
lihalientä tai fondia
suolaa
persilja tai rucola silppua viimeistelyyn

Jaa resepti

Ohje

Ota lihat huoneenlämpöön tuntia ennen valmistusta. Kuutioi lihat reiluiksi paloiksi.

Ruskista lihat pienissä erissä kuumalla pannulla voi- öljy seoksessa. Käytä myös reiluiksi paloiksi pilkotut kasvikset pannulla. Sipulit voi olla kokonaisinakin. Laita uunipataan, lisää punaviinietikka ja oliut, kiehauta, huuhtele pannusta maut vesitilkalla mukaan. Lisää lihalientä niin, että ainekset melkein peittyvät. Mausta ja anna muhia 175 asteessa pari tuntia. Peitä tarvittaessa kannella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, viimeistele persiljalla tai rucolalla.

Rautapadassa onnistuu valmistus helpoiten !

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Katajanmarja-puolukkamocktail
  • 50 5 Sipuli - lihapata
  • 23 9 Metsänvartijan Jänispata
  • 18 5 Metsänvartijan stroganoff
  • 7 6 Venäläistyyppinen lihapata
  • 15 6 Kairankiertäjän Palapaisti

Kommentit

metsänvartija
Helppo myös muunnella, voit lisätä joukkoon sieniä, tomaattia, punaviiniä ...