Lehtolapsen kastike

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

5 dl mietoa vasikanlihalientä
25 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sitruunamehua
1 rkl Kermaa
2 kpl kananmunankeltuaista
175 g voita pilkottuna pieniksi palasiksi.
suolaa, pippuria
12 kpl valkoista tankoparsaa

Jaa resepti

Ohje

Ranskaksi kastikkeen nimi on sauce bâtarde, nimi viittaa siihen, että kastike ei ole sukua muille klassisille kastikkeille. Suomalaista nimeä ei löydy edes Gastronomian sanakirjasta (Kaarina Turtia), joten tämän nimiversion ehdotin itse. Voisihan se olla myös vähemmän runollinen "au-kastike"

Sulata 25g voita pannulla ja sekoita joukkoon vehnäjauho. Paista hetki, mutta älä ruskista. Kaada sekaan kuuma lihaliemi, sekoita voimakkaasti ja anna tasaantua.

Vatkaa keltuaiset, kerma ja sitruunamehu keskenään, kaada seos kastikkeeseen. Nosta kastike vesihauteen ylle ja kuumenna. Sekoita joukkoon voinokareita vähitellen ja samalla kokoajan vatkaten. Mausta suolalla ja pippurilla.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Dr.Styranki
Oivallinen kastike parsalle, kukkakaalille, vasikanlihalle tai kalalle.