Raaka-aineet
POHJA: | |
---|---|
300 g | kaurakeksejä (esim. kantolan) |
5 rkl | juoksevaa kasvirasvavalmistetta |
Täyte: | |
1½ prk (750g) | maustamatonta jogurtinomaista soijavalmistetta (esim. Alpro) |
3 dl | tomusokeria |
2 | limen raastettu kuori |
2 | limen mehut |
3 rkl | perunajauhoja |
Ohje
Voitele kasvirasvavalmisteella irtopohjavuoan (halkaisijaltaan n.24-26cm) reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla. Jauha keksit muruiksi monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimen avulla. Kaada keksimurut astiaan ja sekoita joukkoon rasva. Painele keksiseos vuoan pohjille ja reunoille. Leikkaa reilu pala foliota ja painele pohjan ja reunojen päälle tiiviisti, jotta reunat pysyvät esipaistettaessa ylhäällä. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 8 minuuttia.
Sekoita täytteen ainekset keskenään. Poista pohjan päältä folio ja kaada täyte vuokaan. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt kokonaan. Nosta kakku jäähtymään ritilälle ennen vuoasta irroittamista.
Jos munattomuus ja maidottomuus ei ole ehdotonta, myös digestive-pohja toimii tässä.