12 631
12 631

Juustoinen uunilohi

3 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

700 g kirjolohifilee
250 ml ruokakerma
100-150 g Kolmen pippurin tuorejuusto
100-150 g fetajuusto
1 iso sipuli
2-4 valkosipulin kynttä
1 ruukku ruohosipuli
sitruunapippuri
merisuola

Jaa resepti

Ohje

Laita lohi uunivuokaan.

Ripottele päälle merisuolaa ja sitruunapippuria oman maun mukaan. Suolaa saa kalassa olla mielestäni aika reilusti.

Pilko ruohosipuli ja ripottele kalan päälle.

Pilko, tai murksaa valkosipuli ja levitä kalan päälle.

Levitä tuorejuusto kalan päälle. Tuorejuuston voi laittaa myös kokkareina, jos juusto ei ole tarpeeksi juoksevaa levitettäväksi. Laita myös fetajuusto sekaan.

Tee sipulista renkaita ja lisää kalan päälle.

Kaada kerma päälle.

Paista uunissa 200 asteessa 30 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi perunamuussin kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 4 Pinaattinen uunilohi
  • 3 4 Uunilohi
  • 7 2 Tuorejuusto-smetanakuorrutteinen uunilohi
  • 1 0 Juustoinen uunilohi
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 2 0 Budapest-torttu

Kommentit

ak_
Helppo ja maukas ruoka 2-3:lle riippuen nälän suuruudesta. Vaihtelemalla tuorejuustoa eri makuisiin, saa ruokaan eri vivahteita.