Jauheliha MunakasRulla

30 - 60 min

Raaka-aineet

munakasrulla:
5 kpl Munia
5 dl maitoa
1,5 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
jauhelihatäyte:
300 g (naudan) jauhelihaa
2 kpl sipulia kuutioituna
3 kpl tomaattia (tai rasia kirsikkatomaatteja) kuutioina
100 g (ruohosipuli-) tuorejuustoa
1-1,5 rkl vasikkafondia (tai 1 lihaliemikuutio)
n.1 dl tuoretta persiljahaketta (pakaste käy yhtä hyvin!)
mustapippuria myllystä, pizzamaustetta n.1 rkl/ maun mukaan
2 dl juustoraastetta kuorruttamiseen

Jaa resepti

Ohje

Valmista pohja sekoittamalla kaikki aineet sekaisin. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista +200C noin puoli tuntia. Kumoa työtasolle tms ja poista leivinpaperi.

Tee täyte pohjan ollessa uunissa: paista jauheliha ja sipulit, mausta fondilla ja pippurilla, lisää kaikki loput aineet sekoitellen -viimeisenä persiljasilppu. Tarkista maku. Täytteeseen voit myös lisätä esim aurajuustoa nökkösen, pilkottua oliivia....omaa makua mukaillen ja erityisesti kannattaa hyödyntää rippeitä ja rääppeitä, ne saa hyvin piilotettua tähän ;)

Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa niin että taitekohta jää alapuolelle. Siirrä leivinpaperoidulle pellille, levitä päälle juustoraastetta. Kuorruta +200C n.10 minuuttia tai kunnes juusto on hyvän näköistä.

Tämän voi valmistaa hyvin etukäteen, säilyy hyvin yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä ennen syöntiä vain lätkäisee juustoraasteet ja kuorruttaa uunissa. Nää rullat maistuu muuten vähän jäähtyneenäkin/kylmänä hyvältä.

Huom- maidon voit korvata myös kokonaan tai osittain vaikka piimällä. Olen tehnyt tämän käyttämällä 2/3 piimää, perunamuusin jämät ja loput maitoa. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 4 MunakasRulla
  • 1 2 Jauheliha - chili pata
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 0 0 Jauheliha risotto
  • 0 0 Jauheliha kukkakaali(makaroni)laatikko
  • 8 0 Jauheliha pitsa

Kommentit

Taskuvenus
Helposti omaan makuun tuunattava munakasrulla josta saa myös kivasti ruokaisan rehuversionkin jos ei liha ei uppoa. Katoavaista kuitenkin, meitä oli kolme syöjää ja jäljelle jäi pikkiriikkinen pala ;)