15 754
15 754

Mansikka torttu

10 annosta

Raaka-aineet

POHJA:
100 g voita
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kauraleseitä
2 rkl vettä
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g Ranskankermaa
1 dl maustamatonta bulgarian jugurttia
1/2 dl tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
Päälle:
1 1/2 l mansikoita
sitruunamelissaa

Jaa resepti

Ohje

pohja:sekoita kaikki aineet paitsi vesi keskenään kiinteäksi taikinaksi. Lisää vesi lopuksi ja sekoita. laita taikina kelmuun jääkaappiin tunniksi. Levitä taikina irtopohja vuoan pohjalle ja reunoille. paista uunissa 225 asteessa 15 min.

Täyte:1 1/4 dl kuohukermaa vaahdotetaan löysäksi vaahdoksi. Sekoita toiseen kulhoon tuorejuusto, ranskankerma, bulgarian jugurtti ja sokerit. Lisää vaahdotettu kerma ja sekoita. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Kuumenna loppu kuohukerma lähes kiehuvaksi ja sekoita siihen hyvin puristetut liivatelehdet. Lisää liivate kerma seos muuhun täytteeseen se hieman jäähdyttyä. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle irtopohja vuokaan ja laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi.

Kun viet tortun tarjolle koristele se mansikoilla ja sitruunamelissalla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 2 Mansikka mascarpone-juustokakku
  • 1 0 Trooppinen britatorttu
  • 2 1 Mansikka marianne suklaatäytekakku
  • 4 2 Esterhazy torttu
  • 1 0 Mansikkainen torttu (maidoton)
  • 3 0 Frangipani torttu

Kommentit

miltsu
ihanan raikas jälkiruoka!! korvaa hyvin kermakakun kesän juhlissa