4 435
4 435

Monen juuston munakoisopaistos

2 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 iso munakoiso viipaleina + suolaa
200 g jauhelihaa
voita+ oliiviöljyä paistamiseen
½ lihaliemikuutiota murskattuna
1 hienonnettu sipuli
½ punaista paprikaa kuutioina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
pala punaista chiliä silputtuna
murusteltua aurajuustoa
pala koskenlaskijan valkosipuli-yrttisulatejuustoa
fetajuustokuutioita

Jaa resepti

Ohje

Sirottele munakoisoviipaleille suolaa ja itketä niitä puolisen tuntia. Huuhtele suola pois ja kuivaa viipaleet talouspaperilla.

Kuullota sipuli voi-öljyseoksessa, siirrä toiseen astiaan odottelemaan.

Ruskista jauhelihaa samassa pannussa, mausta murskatulla lihaliemellä ja millä vain mieleiselläsi mausteella.

Lisää lihan joukkoon sipulit, valkosipulit ja chili.

kokoa voideltuun uunivuokaan ensin munakoisoviipaleet, sitten maustettu jauheliha ja paprikakuutiot. Sirottele juustoja sinne sun tänne muiden joukkoon.

Paista 200 asteessa n. puoli tuntia.

Tämä on sellainen karppiversio, mutta voisi ajatella jotain munamaito-juustokuorrutetta vielä päälle.

Meille maistui ihan tällaisenaan.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 5 juuston lohipiirakka
  • 16 8 Kolmen juuston mureke
  • 7 5 Juustoinen munakoisopaistos
  • 2 1 Monen Maun Pastasalaatti
  • 7 0 Hawaijinpata
  • 1 3 Kolmen juuston kasvislasagne

Kommentit