Herkullinen lihapata

yli 24 h

Raaka-aineet

700 g karjalanpaistilihaa
oliiviöljyä
2 tl mustapippurirouhetta
2 dl punaviiniä
3 tomaattia
2 isoa sipulia
1 keskikokoinen purjo
2 kynttä valkosipulia
2 rawit chiliä
1 pss keittojuureksia (200g)
5 maustepippuria
2 tl basilkaa
1 dl ruokakermaa
3 kasvisliemikuutiota
vettä

Jaa resepti

Ohje

1. Ota liha huoneenlämpöön 30min. ennen valmistusta. Lämmitä uuni 150 asteeseen.

2. Ruskista liha oliiviöljyssä. Lisää mustapippurirouhe ja ruskista vielä hetki. Lisää punaviini ja kiehauta hetkisen aikaa.

3. Tomaattien kalttaus. Tee ristiviilto tomaatteihin ja laita kattilaan vettä sen verran ettei vesi yllä viiltoihin saakka. Kiehauta ja sen jälkeen huuhtele tomaatit kylmällä vedellä. Nyt kuori irtoaa helposti.

4. Pilko sipulit (isoja lohkoja) sekä chilit ja kuori valkosipulinkynnet.

5. Laita kaikki ainekset pataan. Lisää vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Sekoita ja laita uuniin.

6. Anna olla uunissa 6 tuntia ja sekoita kerran valmistuksen aikana.

7. Ota pata uunista ja tarjoile keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 2 Tomaattinen lihapata
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 0 0 Tomaattinen lihapata
  • 10 1 Kreikkalainen lihapata
  • 4 1 Herkullinen lihapata aurajuustolla
  • 7 0 Hawaijinpata

Kommentit

ChefGyver