12 425
12 425

Stroganov Jurin tapaan + Stroganov vanhaan tapaan

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

600g mureaa naudan filettä
200g sieniä
2 sipulia
suolaa, mustapippuria
laakerinlehti, maustepippuria
1rkl dijonin sinappia
1tl sokeria
2dl kuivaa valkoviiniä
voita, oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
2dl hapanta smetanaa
ruokakermaa
lihalientä
tuoretta tilliä
(tuoretta persiljaa)
(jauhoja)
(konjakkia)

Jaa resepti

Ohje

1. Leikkaa liha ensin poikittain, sitten kuutioiksi. Pane lihakuutiot kulhoon marinoitumaan valkoviinin kanssa (marinoi muutama tunti).

2. Nosta lihat siivilään, ja valuta marinadi talteen. Kuivaa lihat, pane ne kulhoon ja valele oliiviöljyllä. Mausta reilulla suolalla ja mustapippurilla.

3. Leikkaa sienet reiluiksi siivuiksi. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Siivuta valkosipuli.

4. Kuumenna tuoreita sieniä kuumalla pannulla, kunnes ne menettävät kosteutensa. Nosta ne sitten hetkeksi syrjään, ja lisää pannulle tilkka oliiviöljyä ja nokare voita. Paista sieniä ja sipuleita äkäisesti rasvassa vajaa minuutti, ja laita lämpö sitten pienelle.

5. Sekoita lihaliemeen marinoimisliemi, sinappi ja sokeri. Lisää tarvittaessa valkoviiniä, ja makusi mukaan konjakkia. Lisää seos pannuun. Laita teepihtiin maustepippurit ja laakerinlehdet, ja lisää se seokseen poreilemaan.  Hauduta kannen alla sillä aikaa, kun:

6. Kuumenna rautapannu savuavan kuumaksi. Paista lihakuutiot pienissä määrissä kerrallaan, ja nosta sitten kastikkeeseen. Kerää maut paistopannulta talteen. Käytä siihen valkoviiniä. Lisää lopuksi smetana ja kerma.

7. Tarjoa nuudelien, riisin tai paistetun perunan kanssa. Koristele tillillä.

 

Tässä vielä ilmeisesti vanhin tunnettu Stroganov resepti vuodelta 1861 Elena Molokhovitsjen keittokirjasta:

1. Kaksi tuntia ennen ruokailua, leikkaa pehmeää naudanlihaa pieniksi kuutioiksi ja mausta se suolalla ja maustepippurilla.

2. Ruskista ruokalusikallisessa voita ruokalusikallinen jauhoja. Tee tähän kastike lisäämällä kaksi kuppia lihalientä ja teelusikallinen sinappia, sekä hieman mustapippuria. Kiehauta

3. Lisää tuoretta smetanaa ennen tarjoilua.

4. Paista lihakuutiot voissa ja lisää ne kastikkeeseen. Kiehauta nopeasti, ja tarjoa.

 

Vinkki: tee kastike kuten tässä kuvattu, mutta käytä sitä lihasuikailen sijaan kunnon pihvin kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit