6 689
6 689

Peruna-jauhelihavuoka

5 annosta

Raaka-aineet

4-6 perunaa (noin 500 g)
1 Sipuli
400 g jauhelihaa
2 tl öljyä
1/4 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
4-6 annosta esim. valmista kanttarellikastiketta
1 ps (200-300 g) pakastekasviksia
150 g (3 dl) juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Kuori perunat, paloittele ja keitä kevyesti suolatussa vedessä kypsiksi.

Kuori sipuli ja kuutioi se.

Ruskista sipuli jauhelihan kanssa öljyssä ja mausta suolalla sekä pippurilla (suolaa tulee myös kastikkeesta).

Valmista kastike pakkauksen ohjeen mukaan. (Voit käyttää myös itse tehtyä kastiketta.)

Kuumenna kasvikset (kasviksia vaihtelemalla saa ruokaa muunneltua) kiehuvassa vedessä tai mikrossa nopeasti.

Levitä uunivuokaan ensin jauheliha, kaada päälle kastike ja levitä kastikkeelle kasvikset. Ripottele puolet juustoraasteesta kasviksille.

Kaada perunoista lähes kaikki vesi pois ja survo perunat karkeaksi survokseksi.

Levitä survos vuokaan ja ripottele pinnalle loput juustot.

Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes ruuan pinta on saanut väriä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Juuresgratiini
  • 2 0 Hawaijin pasta
  • 1 0 KIRJOLOHIKIUSAUS Helppo&nopea
  • 5 3 Metsästäjän leipä
  • 2 1 Hirvimiehen maistuva jauhelihakeitto
  • 3 0 Kermainen curry-limekanapasta

Kommentit

Appa
Kodin kuvalehti, 5.8.2010. Alkuperäinen nimi Shepherd´s Pie.