Timjamilla vauhditettu nieriä

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

Nieriä
timjamia
sitruuna
merisuolaa
oliiviöljyä
Neulapapuja
valkosipulia

Jaa resepti

Ohje

Nieriä on maukas lohikala. Kaupoista sitä saa lähinnä kasvatettuna, mutta kalamiehet pyytävät sitä lapin vesistöistä. Villi nieriä taikka toiselta nimeltää rautu on maultaan kasvatettua voimakkaampi. Tällä kertaa jouduimme kuitenkin tyytymään kasvatettuun yksilöön.

Nieriän kaveriksi lautaselle sopi lämmin pestoperunasalaatti sekä rapsakat neulapavut.

Pyyhi perattu kala kuivaksi talouspaperilla, tee selkäruotoon asti ulottuvat viillot. Hiero kalaan kauttaaltaan merisuolaa. Täytä kala timjamilla ja muutamalla sitruunan viipaleella. Laita sitruunaviipaleet ja timjamia myös viiltoihin. Valuta kalan päälle hieman oliiviöljyä. Kala uuniin 150C ja 30-40min. Kala on kypsä kun evä irtoaa siitä helposti.

Suussa napsuvat neulapavut ovat herkkua. Heitä pavut runsaaseen suolalla maustettuun ja kiehuvaan veteen 6 minuutiksi. Kaada pavut lävikköön ja huuhtele välittömästi kylmällä vedellä.

Kuulota papuja ennen tarjoilua tilkassa oliiviöljyä valkosipulin kynnen kanssa.

Rasvaiselle kalalle juomaksi kuivaa valkoviiniä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 9 6 Paistettu nieriä
  • 2 1 Rapeakuorinen nieriä 9.12.2016
  • 0 0 Timjamilla maustettu herkkusienikeitto
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 2 0 Timjamilla maustettu herkkusienikeitto
  • 14 2 Uuninieriä

Kommentit