8 905
8 905

suklainen mustikkapiirakka

Raaka-aineet

2 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ dl jogurttia
75 g RASVAA
1 rkl hasselpähkinälevitettä
1 kananmuna
pinnalle mustikoita ( voi lisätä myös vadelmia)
vaniljakuorrute:
2 dl maitoa
1 kananmuna
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 rkl perunajauhoja

Jaa resepti

Ohje

1. Sekoita piirakkapohjan kuivat ainekset keskenään ja sekoita sen jälkeen loput ainekset, lukuunottamatta mustikoita.

2. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja laita uunin keskitasolle 10 minuutiksi 225 asteeseen.

3. Ripottele piirakan päälle jäiset mustikat ja laita takaisin uuniin 40 minuutiksi.

4. Valmista sillä aikaa vanililjakuorrute. Laita kaikki ainekset kattilaan ja sekoita kierrevatkaimella. (Lisää lopuksi perunajauhot samaan aikaan vatkaten jottei tule paakkuja.)

5. Kuumenna kuorrute levylle miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes sitkostuu, mutta älä anna kiehua.

6. Kun piirakka on valmis, niin koristele se vaniljakuorrutteella esim. pursotinta apuna käyttäen, ja tarjoile!

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 1 Mustikkapiirakka
  • 1 0 Trooppinen britatorttu
  • 0 0 Makea mustikkapiirakka
  • 10 4 Helppo suklainen kahvikakku
  • 2 0 Mustikkapiirakka
  • 4 2 Terveellisempi mustikkapiirakka

Kommentit