39 939
39 939

Tonnikalapizza

30 - 60 min

Raaka-aineet

POHJA
2 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
TOMAATTIKASTIKE
3 prk (70g) Rainbow Tomaattisosetta
2-4 rkl kylmää vettä
½-1 tl mustapippuria
n. 2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä (tai 3 rkl kuivattua)
1 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
TÄYTE
1 prk tonnikalaa vedessä
1 prk tillitonnikalaa
1 ps auramurua
3-4 dl juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon öljy ja suola. Lisää suurinosajauhoista (ei siis välttämättä vaadi edes 7dl) . Vaivaa taikina kiiltäväksi ja notkeaksi. Laita kulhon päälle kelmu ja kulho lämpimään paikkaan puoleksi tunniksi. Valmista taikinan kohotessa tomaattikastike. Kaada tomaattisoseet kippoon ja lisää vettä niin että tomaattisose notkistuu. Lisää joukkoon mustapippuri, hienonnettu tilli ja -persilja. Tarkista maku. Laita kippo kylmään sen ajaksi kun valmistat pohjan.

  1. Uuni 220 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä n. ½ cm:n paksuiseksi pellin kokoiseksi levyksi. Siirrä pellille ja ota tomaattisose kylmästä.
  2. Levitä tomaattikastike pohjan päälle (itse laitoin koko kastikkeen)
  3. Ripottele n. 2 dl juustoraasteesta tomaattisoseen päälle
  4. Valuta tonnikalat hyvin ja ripottele ne juustoraasteen päälle tasaisesti
  5. Ota auramurupussi, ja ripottele se tonnikalan päälle (ei välttämättä ihan koko pussia)
  6. Lisää vielä 1-2 dl juustoraastetta koko pizzanpäälle
  7. Paista 220 asteisen uunin keskitasossa n. 20-30 minuuttia

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Tonnikalapizza
  • 16 0 Tonnikalapizza
  • 1 3 Tonnikalapizza
  • 1 2 Tofupizza ja Tonnikalapizza
  • 1 0 Ateriakastike, kastikepohja
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike

Kommentit