Mausteista kalaa vietnamilaisittain

4 annosta

Raaka-aineet

4 filettä valkolihaistaa kalaa (esim. siika, kuha, pangasus)
wokkivihanneksia (pakaste)
marinadi:
1 lime ja raastettu kuori
3 rkl hunajaa
1 rkl soijaa
pala inkivääriä
1 palko tuoretta chiliä
2 kynttä valkosipulia
2 rkl vaaleaa balsamico etikkaa
tuoretta korianteria
1 tl kurkumaa
½ dl öljyä

Jaa resepti

Ohje

Laita kalafileet lautaselle ja valmista marinadi. Purista kulhoon limet ja lisää limen kuori, hunaja sekä soija. Hienonna chili joukkoon (jos et halua kovin tulista, niin poista siemenet). Raasta valkosipuli ja inkivääri ja lisää marinadiin. Hienonna korianteri ja lisää myös se ja kurkuma. Sekoita seos tasaiseksi ja lisää öljy. Kaada marinadi tasaisesti kalafileiden päälle ja laita kelmun alle jääkaappiin maustumaan noin tunniksi.

Paista kalat pannulla tai parilalla kullankeltaisiksi ja nosta vuokaan. Kaada marinadi päälle. ÄLÄ HUUHTELE PANNUA. Lämmitä 250 asteisessa uunissa n. 10 min fileiden koosta riippuen. Sillä aikaa kun kalat ovat uunissa, paista wokkivihannekset samalla pannulla jossa kalat on paistettu. Ota kalat uunista ja käytä lientä kastikkeena.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Kaksi kalaa yhdelle
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 1 0 Höyrystetty kalmari vietnamilaisittain
  • 9 5 Fenkolikermassa haudutettua kalaa
  • 8 4 Paistettua kalaa (21.6.08)
  • 6 5 Viiriäisen munia ja kalaa

Kommentit

dragon_80
Alkoipa tekemään mieli jotain itämaisesti maustettua kalaa, niin sävelsin tämän ohjeen.