Lampaankruunu puikulatäytteellä

5 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

2 kpl lampaankaretta n. 1.2 kg
Marinadi
3 rkl minttukastiketta ks. linkki
3 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
3 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
1 tl suolaa
0.5 tl mustapippuria rouhittuna
perunatäyte
1 kg isoa puikulaperunaa
2 rkl tuoretta rosmariinia
3 dl oliiviöljyä
2 kpl isoa porkkanaa
2 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
5 kpl kirsikkatomaatteja
1 rkl voita
suolaa, mustapippuria
5 dl Cabernet-sauvignon kastiketta

Jaa resepti

Ohje

Puhdista lihasta ylimääräinen rasva ja suojaa luut foliolla. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja anna lihojen marinoitua kolmisen tuntia.

Valmista punaviinikastike ja odottamaan.

Nosta luut ylöspäin ja taivuta 16-piikkiseksi kruunuksi,sido kaksi karetta yhteen molemmista päistä narulla, voit varmistaa kiinnipysymisen kiinnitämällä myös piikeillä/hammastikuilla pohjalta. Vuoraa kruunu sisältäpäin foliolla.

Kuumenna uuni 200-asteeseen ja paista lammas puoli tuntia paistoastiassa. (Valmista perunalisuke viimeistään paistamisen aikana). Ota paistoneste talteen ja lisää liemi punaviinikastikkeeseen. Poista foliot ja anna vetäytyä hetki.

Perunalisuke

Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat tasapaksuisiksi kuutioiksi.

Kuumenna oliiviöljy isolla paistinpannulla. Lisää valkosipuli ja rosmariin sekä perunat ja porkkanat. Sekoita hyvin ja paista keskilämmöllä kuutiot kypsäksi. Suolaa ja pippuroi. Tee tomaatteihin ristiviillot ja paista toisella pannulla voissa kauniin kultaisiksi.

Tarjoilu

Täytä valmis kruunu perunatäytteellä ja nosta tomaatit kruununjalokiviksi. Levitä loppu perunatäyte kruunun ympärille. Leikataan luonnollisesti pöydässä.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 1 0 Englantilainen minttukastike

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 6 4 Lampaankare karpalopunaviinikastikkeella
  • 0 1 Kaalirulla porosta ja karitsasta
  • 0 2 Lampaankare minttupinaattipedillä
  • 4 1 Kurpitsakeitto talvikurpitsasta
  • 1 0 Minttudippi

Kommentit