10 034
10 034

Pestopatonki ja tonnikalatahna

15 - 30 min

Raaka-aineet

n.5 dl kädenlämpöistä vettä
loraus hunajaa tai siirappia, sokerikin käy
suolaa
kuivahiivaa
vehnäjauhoja
1 prk punaista pestoa
Tahna:
1 prk Arla Ingman creme fraichea
1 prk tonnikalapaloja vedessä
1 dl tuoretta tilliä tai basilikaa
1-2 kpl kuutioitua suolakurkkua

Jaa resepti

Ohje

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja / siirappi tai sokeri. Lisää suola. Sekoita. Lisää vehnäjauhoja sekoittelen, kunnes taikina irtoilee kulhon reunoista, mutta on kuitenkin sopivan pehmeää. Lorauta n. 1rkl oliiviöljyä kulhoon ja kippaa taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikinaa hetki kunnes se on sopivan kimmoisaa. Jaa taikina kahteen osaan.

Jauhota työtaso. Kaulitse taikinalevyt suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Levitä punaista pestoa levylle, kääri rullalle. Nosta uunipellille ja tee vinoittaisia viiltoja patonkeihin, ei kuitenkaan pohjaan saakka. Anna kohota liinan alla väh.30min.

Paista patongit 200c uunissa n.15min. Jos haluat rapeakuorisia patonkeja, älä peitä liinalla.

Valmista tahna sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Tahna käy hyvin myös täytettyihin patonkeihin esimerkiksi eväsleipien väliin!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 2 Tsatsikihampurilaiset ja omatekoiset ranskikset
  • 1 0 Pestosämppärit
  • 1 0 Uuniperunat ja pari erilaista kastiketta
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 6 9 BroilerPasta pavuilla ja pestolla
  • 0 0 Leipäkuoressa kypsennettyä uunikalaa ja perunasalaatti

Kommentit