12 453
12 453

LAUANTAILEIPÄSET

6 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

75 g voita sulatettuna
1,5 dl valmista perunamuusia
2 dl maitojuomaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
0,5 tl sokeria

Jaa resepti

Ohje

Ensin uuni lämpiämään 225 astetta.

Toissa päivältä jäi perunamuusia (linkitetty) ihan vähäsen ja se on nyt tämän taikinan pohjana.

Sekoita muusi ja sulatettu voi keskenään. Lisää sitten kaikki loput aineet mukaan. Maito kuitenkin viimeisenä - vähitellen. Jauhomäärä on noin, joskus menee vähän vähemmän joskus enemmän.

Levitä taikinaa leivinpaperille ja muotoile pyöreitä litteitä leipäsiä. (käytin tässä ruokalusikkaa apuna, oli taikina hiukan venyvää)

Paista uunissa ensin noin 14 minuuttia ja sitten käännä paistinlastalla ympäri. Jatka paistamista vielä noin 6 min. Niin, että ovat saaneet kauniin värin molemmin puolin.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

isabella
Aamutuimaan paistettua!