21 681
21 681

Gulášová polievka (gulyásleves, gulassikeitto)

5 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

n. ½ kg rasvaista lihaa (esim. porsaan lapa)
laardia (tai öljyä)
tulista paprikajauhetta
makeaa paprikajauhetta
2-4 sipulia
suolaa
2 laakerinlehtiä
meiramia
kuminaa
(mustapippuria)
(herkkusieniä)
muutama peruna
(tulista feferonia/chiliä)

Jaa resepti

Ohje

Unkarilaisen gulyásin lisäksi gulassi on erittäin suosittu erilaisine variaatioineen slaavimaissa. Alkuperäinen gulyás on naudanlihaa, mutta porsas ja riista (villisika, kauris) on hyvin yleistä.

Suolaa lihat ennen paistoa tai mausta suolalla myöhemmin, lihalaadun ja omien mieltymstesi mukaan. Itse suolaan porsaanlihat ennen paistamista. Tärkeää gulassissa on, ettei siihen sotketa liikaa aineosia, ja että sipulit kuullotetaan oikeaoppisesti, ja paprika ja lihat lisätään nopeasti. Mausteiksi riittää paprika ja suola. Kumina, meirami ja laakerinlehti kuuluvat myös asiaan, samoin tomaattipyreetä voi lisätä hieman antamaan väriä. Mustapippurista ja valkosipulista on eri näkemyksiä. Ei muuta!

Suurimmat, ja yleisimmät virheet, mitä tehdään:

- paistetaan liha ennen sipuleiden kuulottamista ja paprikan lisäystä, tai keitetään se alusta pitäen (tämä on kaikista pahin)- käytetään vähärasvaista lihaa (tämä on yhtä paha) jos kaihdat rasvaa, kannattaa tehdä jotain muuta ruokaa- lisätään aineita, jotka ei kuulu joukkoon

Ei näin! Vaan näin:

1. Laita padan pohjalle laardi kuumenemaan (tai öljy). Kuullota suurpiirteisesti pilkottuja sipuleita hetki rasvassa. Lisää reilusti paprikajauhetta, ja nopeasti perään (suolatut), kuutioksi leikatut lihanpalat. Tämä vaihe on tärkeä suorittaa nopeasti ja oikeassa lämmössä (ei liian kuuma, ettei paprika kitkeröityisi, mutta tarpeeksi kuuma, että liha saisi hyvän värin pintaan). Jos sinulla ei ole laardia ja käytät sen sijaan öljyä, voit sekoittaa paprikajauheen aivan pieneen tilkkaan vettä ennen lisäystä.

2. Lisää pippuri, (suola), meirami ja kumina. Anna lihan porista. Jos rasvaa on tarpeeksi, se ei kuivu! Lisää tarpeen mukaan aivan hieman vettä, tarkoitus ei ole keittää lihaa!

3. Kun liha on puolikypsää, lisää sienet siivuina ja kuutioidut perunat, ja Caesarin hatusta pari lehteä. Lisää sen verran vettä, kun juuri tarvitaan perunoiden keittoon. Lisää halutessasi tuoretta feferonia tai muuta tujua paprikaa antamaan tulisuutta.

4. Tarjoa leivän kanssa.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 12 9 Klobása - mausteinen kokolihamakkara
  • 2 2 Naposteltavat Lihapullat
  • 8 3 Mozočky - aivomuhennos
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa
  • 2 0 Unkarilaisen tekemä gulassikeitto
  • 6 2 Kaalikeitto

Kommentit

Juri
Omasta mielestäni se kuuluu tehdä juuri näin, eikä millään muulla tavalla.