25 461
25 461

RahkaOmenaMurupiirakka

Raaka-aineet

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
7 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanijasokeria
1/2 dl omenamehua minulla täysmehua
Täyte:
4-5 omenaa kuorittuna ja viipaloituina esimerkiksi
500 g MAITORAHKAA
200 g vaniljanmakuista tuorejustoa tai maustamtonta
2 kananmunaa
1 kananmunan valkuainen
2 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
3 tl vaniljasokeria
2-3 tl omenamehua

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota voi ja sokeri, lisää keltuainen ja vatkaa.

Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri.

Lisää omenamehu käännellen.

Sekoita täytteen aineet keskenään, vatkaa valkuainen ja sekoita varoen joukkoon.

Ota osa pohjataikinasta erilleen, levitä leivinpaperi pellille, vähän pienemmälle kuin iso uunipelti, olisko tuo jotain 40x30 minulla, ja painele taikian siihen.

Painele vähän reunoillekin.

Levitä täyte pinnalle ja viipaloidut tai kuutioidut omenapalat.

Painele niitä hiukan täytteeseen.

Murustele lopputaikina täytteen päälle.

Paista uunin alaosassa 180-200 astetta noin 40 min.

Lämmöt riippuu eri uuneista, mulla aika vanha, pitää olla melkein tuo 200 astetta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

peetu1
Hyvä piirakka tuli, ihan suorastaan häkellyttävän täyteläinen, kertoo mies.