7 121
7 121

Marinoitu Mozzarella Alkuruokana

4 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

1 mozzarella
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl garlic viinietikkaa
mustapippuria myllystä
suolaa
hyppysellinen sokeria
basilikaa (kuivattua)
Salaattipeti:
jäävuorisalaatinlehtiä
kurkkua
paprikaa koristeeksi
6 siivua metvurstia
marinointilientä

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa Mozzarella noin sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi. Sekoita öljy ja viinietikka, lisää pippuria, hiukan suolaa ja kuivattua basilikaa sekä muutama kide sokeria. Sekoita liemi hyvin ja maista että maut ovat kohdallaan. Laita juustokuutiot kulhoon tai purkkiin ja kaada liemi päälle. Tee tämä muutama tunti ennen tai jo edellisenä iltana. Sekoita välillä pari kertaa.

Käytä meetvurstit kuumalla pannulla, kääntele ettei mene kuprulle. Paista sen verran, että rasva irtoaa ja siivut pienenevät. Nosta siivut talouspaperin päälle. Leikkaa ne 4 - 5 osaan suikaleiksi ennenkuin ne kovettuvat, niistä tulee kivasti rapeita.

Suikaloi jäävuorisalaattia lautaselle ja leikkaa kurkkua ohuiksi puolisiivuiksi. Laita muutama kurkun siivu salaatin päälle. Laita näitten päälle kahden metvurstisiivun suikaleet ja nosta seuraavaksi muutamia Mozzarellapaloja. Korista annos kurkulla ja paprikasuikaleilla. Laita pari teelusikallista marinointilientä kastikkeeksi.

Jos olisi ollut tuoretta basilikaa, olisin laittanut sitä, mutta menettelihän tämä kuivattukin. Valkosipuli ei juurikaan maistunut joten sen ystävät voisi siivuttaa kynnen pari marinointiliemeen tai chilin ystävät sitä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 2 Mozzarella toast
  • 2 2 RiimiPossua Alkuruokana
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 3 0 Mozzarella terriini
  • 2 1 Mozzarella kana pinaatti pizza
  • 5 1 Marinoitu tomaatti-mozzarellasalaatti

Kommentit