Lohi-fenkolitorttu

Raaka-aineet

3 dl vehnäjauhoja
4 rkl muusijauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100 g margariinia
3-4 rkl valmista pestokastiketta
1 dl kylmää vettä
TÄYTE
n.600 g lohta
1 tl suolaa
1 tl sitruunapippuria
2 (300)g fenkolia
1 purjo
päälle
2 munaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 rkl piparjuuritahnaa
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
1 dl silputtua ruohosipulia
Pinnalle
1-2 dl juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Sekoita taikinan kuivat aineet. Lisää pehmeä rasva ja sekoita murumaiseksi. Lisää pestokastike ja kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan vetäytyä kylmässä 10-15 min.

Leikkaa fenkolit ohuiksi lohkoiksi ja siitä poikittain silpuksi. Halkaise purjo, huuhdo ja viipaloi. Hauduta fenkolisilppua ja purjoviipaleita laakeassa astiassa mikrossa täydellä teholla 3-5 min. Anna jäähtyä.

Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä vuokaan puolet kalakuutioista ja puolet kasvisseoksesta. Tee toinen kerros samoin.

Vatkaa tuorejuustoon piparjuuritahna, munat ja mausteet. Lisää ruohosipuli ja kaada seos vuokaan. Ripota päälle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa alatasolla n. 40min.

Samankaltaisia reseptejä

  • 10 12 Porkkana-soijarouhepihvit
  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku
  • 7 3 Katkarapupiirakka
  • 0 0 Katkarapupiirakka ruiskuoreen
  • 0 0 Kahden kaalin poropiiras
  • 1 0 Kylmäsavulohipiirakka 26.5.2023

Kommentit