7 105
7 105

Tlačenka - lihahyytelö

20 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

4 sian polvea
jauhettua kuminaa
5-10 valkosipulin kynttä
mustapippuria
meiramia
(paprikaa)
suolaa

Jaa resepti

Ohje

Keitä sian polvet nahkoineen kypsiksi vedessä. Jos nahkaa ei ole tarpeeksi polvissa, lisää sitä joukkoon (nahasta tulee gelatiinia). Lihan tulee olla kypsää, mutta ei hajota keitettäessä. Leikkaa liha paloiksi, ja jauha nahat jauhelihamyllyssä pieniksi. Sekoita lihanpalat ja jauhettu nahka, ja lisää joukkoon keitinvettä (nostele sitä pinnasta, jolloin saat kaiken gelatiinin talteen). Lisää suolaa ja mausteita maun mukaan. Kuminaa ja suolaa voi panna aika reilusti.

Laita seos syltyn tekemiseen tarkoitettuihin pusseihin tai vaikka pieniin paistopusseihin (entisaikaan tlačenkaan käytettiin mahaa, mutta sen valmistaminen on todella työlästä). Suje pussit, ja keitä isossa padassa 15min. Vesi ei saa kiehua voimakkaasti, vaan on oltava reilusti alle 100 asteista. Nosta pussit esim. uuninpellille, ja töki niihin pieniä reikiä. Laita pussien päälle jotain painoksi, ja jätä yöksi kylmään. Syltty on aamulla valmista syötäväksi. Leikkaa se siivuiksi, ja tarjoa leivän, voin ja sipulin kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 12 9 Klobása - mausteinen kokolihamakkara
  • 0 0 Mausteinen mangokana
  • 8 3 Mozočky - aivomuhennos
  • 11 5 Jaternica - ryynimakkara
  • 6 0 Lihahyytelö (alatoopi)
  • 11 7 Lalok - sianposki

Kommentit

Juri