Tonnikalafilepihvi kahdelle

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

n. 500g pihvi tuoretta tonnikalaa
öljyä
suolaa ja rouhittua mustapippuria ( tai mieluisaa )
voiöljyä paistamiseen
lisuke valko-ja punasipulia, kesäkurpitsaa, fenkolia ja paprikaa suikaleina
suolaa + pippuria, päälle tuoretta korianteria
voita freesaukseen

Jaa resepti

Ohje

laita lautaselle oliviöljyä, ripottele tonnikalafileen päälle sormisuolaa ja pippuria reilusti. käännä maustettu puoli lautaselle ja laita maustamattomalle öljyä sekä suolaa ja pippuria. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi makuuntumaan.

suikaloi sipuli, fenkoli ja paprika. poista kesäkurpitsasta pehmeä keskiosa ja suikaloi loppu sopiviksi paloiksi. Suikaloi iso valkosipulin kynsi mukaan halutessasi.

aloita lisukkeen tekemisestä; voin kuumettua lisää kaikki kasvikset paitsi keräkurpitsa pannulle, mausta.

laita pannu tonnikalalle kuumenemaan

lisää kesäkurpitsat ja halutessasi valkosipuli kasvisten joukkoon. Anna ottaa väriä, kääntele harvakseltaan.

Paista tonnikala muutama minuutti molemmilta puolilta.

Toinen halusi medium- ja toinen kypsä- eli puolita siinä vaiheessa kun toisella on sopiva kypsyys ja jatka toisen puolikkaan kanssa hetki. Kunnes kypsyys on sopiva.

Lisää tarvittaessa suolaa pihvin päälle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Tonnikalafilepihvi salaatilla kahdelle
  • 0 0 Mausteinen mangokana
  • 5 1 Savuporopasta kahdelle
  • 2 5 Nokkoskuha kahdelle
  • 4 2 Kyljyksiä kahdelle kahdeksi päiväksi
  • 0 0 Inkivääri-persikkakanaa uunissa

Kommentit

Hörvelö
oikealla kalalla ei ole peltikuorta :D