10 222
10 222

Voileipäkakku Auralle (pesto tomaatti)

10 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

12 palaa isoa vaaleaa paahtoleipää
2 ruukkua basilikaa
1 ruukku persiljaa
1 dl laimennettua sitruunamehua
1 dl pinjansiemeniä
1 dl parmesaani juustoraastetta
4 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
2 kpl valkosipulin kynsiä
1 rasia kirsikkatomaatteja
4 kpl tomaatteja
suolaa ja mustapippuria
kourallinen kuorittuja manteleita

Jaa resepti

Ohje

Valmista ensin täyte. Jauha pinjansiemenet, basilika ja mantelit yleiskoneella pieneksi. Lisää tuorejuusto ja parmesaaniraaste joukkoon. Mausta murskatuilla valkosipuleilla, sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla makusi mukaan.

Halkaise tomaatit ja ota siemenet pois.Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi ja sekoita täytteen joukkoon.

Lado kolme viipaletta peräkkäin ja kostuta sitruunamehulla. Levitä täytettä yksi kolmasosa leipien päälle. Laita seuraavat kerrokset samalla tavalla (3 kerrosta)

Laita neljäs kerros leipiä ja kostuta myös ne. Kääri kakku tiukasti voipaperiin ja laita jääkaappiin mieluummin vaikka yön yli.

Peitä voileipäkakku tuorejuustokerroksella. Leikkaa kirsikkatomaatit kahtia ja koristele kakku niillä. Jätä reunoille tilaa persiljakoristeelle.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

maitzo
Sain kunnian tehdä tämän voileipäkakun yhdessä vaimoni kanssa, ensimmäisen lastenlapsemme Auran nimiäisjuhliin. Voitte arvata, että mummo ja pappa olivat vähän tohkeissaan.