61 818
61 818

Grilli - Wokki

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

300 g naudan ulkofilettä
1 keltainen paprika
2 sipulia
1 rasia herkkusieniä
4 valkosipulinkynsiä
½-1 pussi lohkoperunoita
½-1 pussi wok-vihanneksia
suolaa, mustapippuria myllystä
voi+öljy paistamiseen
persiljaa päälle

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa liha noin 1,5 x 1,5 cm kuutioiksi. Paloittele paprika sopiviksi paloiksi, leikkaa sipuli lohkoiksi, herkkusienet 4:ään , pienemmät puoliksi. Valkosipulinkynnet puolikkaiksi.

Paista ensin perunat, pussin koosta riippuen tarpeellinen määrä. Paista kuumalla pannulla kunnes ovat hyvänoloisia. Ota pois pannulta. Laita lihakuutiot ja sipulit seuraavaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ruskista lihat joka puolelta. Lisää paprika, kääntele muutaman kerran ja lisää wok-vihanneksia reilusti sekä herkkusienet. Laita myös perunat joukkoon kuumenemaan. Paistele hetki, kokeile koska vihannekset ovat sopivan kypsiä. Laita persiljasilppua päälle.

Paistamisessa meni aikaa 15 min + esivalmistelut, nopeaa ruokaa. Lidlin maustetut lohkoperunat ovat hyviä ja käteviä käyttää. Paljon vihanneksia niin lihaa ei tarvi paljoa. Toimii sekä grillillä että sisällä.

Lynxin M´S tuyo sopii antamaan lisäpotkua.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 7 Puutarhurin Wokki
  • 7 0 Hawaijinpata
  • 6 0 Grilli Kepakot
  • 3 6 Tuhansien Värien Grilli Salaatti
  • 2 3 Tuhdimpi Wokki
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa

Kommentit