Raaka-aineet
150 g | kylmäsavulohta |
½-1 dl | muikunmätiä (ei välttämätön) |
1 prk | smetanaa |
½ tuupia | lohitahnaa |
n½ | sitruunan mehu |
2 | keitettyä kanamunaa |
mustapippuria, tilliä. ripaus sokeria | |
makeaa silliä ja uusiaperunoita |
Ohje
Silppua lohi silpuksi ja kuutioi yksi kanamuna. Sekoita kulhossa smetana, lohitahna ja mausteet, lisää sitruunamehua vähitellen ja maistele välillä, lisää lohisuikaleet sekä kanamuna ja sekoita tasaiseksi. Öljyä sopivankokoinen kulho tai vuoraa kelmulla. (tässä vaiheessa voit laittaa kulhon pohjalle koristeet, tulee kyllä kauniimpi kun koristelee jälkeen päin) Laita massa kulhoon, painele vähän tiiviimäksi ja peitä kelmulla. Anna olla jääkaapissa parisen tuntia ja kumoa lautaselle. Koristele oman mielesi mukaan.
Hyvä alkupalana paahtoleivän kanssa tai sitten ihan vain silli/kala ateria varhaisperunoiden kanssa, lisänä salattia. Keitetty kukkakaali on kanssa hyvä seuralainen.
Samankaltaisia reseptejä
- 3 4 Broilerinkoivet ja spakettia pekonikermakastikkeen kanssa
- 5 4 Kylmäsavulohta lehtitaikinassa tomaatin kanssa
- 2 3 Uunilohta paistettujen perunoiden ja lantun kanssa
- 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
- 3 5 Lohimousse valkoviinihyytelön kanssa
- 0 5 Vatkattu Mustaviinimarjapuuro, Vatkatun smetanan kanssa
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti