16 730
16 730

RaparperiPaistos

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

3-4 raparperinvartta, litra paloina
½ dl sokeria (1 dl)
1 omena
1 prk kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
Kuori:
2 dl vehnäjauhoja
125 g voita
1 pussi hasselpähkinärouhetta
1 dl sokeria

Jaa resepti

Ohje

Kuori raparperit. Pilko raparperit vajaa sentin paksuisiksi paloiksi. Kaada n.½ desiä sokeria päälle, sekoita ja jätä mehustumaan noin tunniksi, ei haittaa vaikka seisoo kauemminkin. Valuta syntynyt neste pois. Leikkaa kuorittu omena suurinpiirtein samankokoisiksi paloiksi kuin raparperit, sekoita raparperien joukkoon ja kaada ne uunivuokaan. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri hyvin sekaisin, kaada palojen päälle, älä sekoita. Paista uunissa 200 asteessa 15 min. Lasivuoka on siitä hyvä kun näkee koska on hyytynyt, tosin se saa jäädä "kosteaksi".

Silläaikaa mittaa vehnäjauhot, voi, pähkinärouhe ja sokeri ja nypi ne murumaiseksi. Levitä muruseos raparperien päälle, älä painele, kermaviilijuttu saa nousta pintaan. Laita vuoka takaisin uuniin 25-30 minuutiksi tai kunnes kuori näyttää hyvältä, unohdin katsoa kelloa.

Syödään esim. jälkiruokana lämpimänä, myös kylmänä hyvää. Vatkaa kermavaahtoa tai vatkautuvaa vaniljakastiketta vaahdoksi paistoksen kera. Myös vaniljajäätelö sopii seuraksi. Makeamman ystävät voivat lisätä toiset ½ dl sokeria kermaviiliin, tämä on vähän happamampaa.

Tehty kahdelle, mutta riittää jälkiruokana 4 - 6:lle, varsinkin jos käyttää laakeampaan vuokaan, tulee nätimmän näköinenkin, nyt oli väärä vuoka. Helppo tehdä isompi annos, lisää vain raparperia ja omenaa, muut aineet riittävät enempäänkin.

Ohje tarttui päähän jostain ruokaohjelmasta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit