MANSIKKAKAKKU

1 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kiehuvaa vettä
1/2 sitruunan raastettu kuori
1,5 l tuoreita mansikoita
0,5 dl sokeria
3 dl vispikermaa

Jaa resepti

Ohje

POHJA:

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä jauhoseos taikinaan varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi kuuma maustettu vesi sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn vuokaan (n.1,5 l). Paista välittömästi 200 asteessa n.30 min. (perunajauho + kuuma neste vaativat välittömän paiston). Ota uunista ja anna jäähtyä. Jaa 2-3 osaan.

TÄYTTÖ:

Kostuta pohjia hieman appelsiinimehulla. Survo osa mansikoista sokerin kanssa ja levitä pohjien väliin. Levitä väliin myös vähän kermavaahtoa. Viipaloi loput mansikat. Levitä kakun päälle ja reunoille kermavaahto ja koristele mansikkasiivuilla. Viimeistele vielä pursottamalla päälle tai reunoille kermavaahtoa. (voit halutessa sutia mansikkasiivut hyytelösokeri liuoksella ennen viimeistelyä).

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 1 Juhlava Mansikkakakku
  • 7 1 Mansikkakakku
  • 7 7 Mansikkamoussekakku
  • 3 4 Hedelmäsokeri (Fruktoosi) Kakku
  • 0 0 Hyydytetty luumukakku
  • 8 7 Raparperikiisseli

Kommentit

metsänvartija
Tässä kakussa maistuu lapsuuden kesä !