6 533
6 533

Juustoiset sämpylärullat

20 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

Taikina
5 dl vettä
1 rlk siirappia
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa (vaihtoehtoisesti ½ pkt tuorehiivaa)
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sämpyläjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
0,5 dl öljyä
täytteet
1 paprika
2 tomaattia
350 g juustoraastetta
150 g kalkkunakuutioita
voiteluun öljyä

Jaa resepti

Ohje

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen siirappi ja suola. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja alusta taikina. Lisää jauhoja niin kauan kunnes taikina ei tartu kulhon reunoihin ja anna nousta lämpöisessä puolisen tuntia.

Silppua paprika, tomaatti ja esimerkiksi kalkkunaleikkele pieniksi kuutioiksi. Sekoita ainekset kulhossa ja lisää joukkoon noin kaksi kolmannesta juustoraasteesta.

Taikinasta tulee kaksi rullaa, joten jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinasta hyvin jauhotetulla alustalla osapuilleen neliskulmaiseksi levyksi. Voitele levy ohuelti öljyllä (itse käytimme yrtti-valkosipuliöljyä) ja levitä täyte tasaisesti levylle. Rullaa levy korvapuustien tapaan ja jaa 12-16 osaan.

Asettele rullat voideltuun uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin. Ripottele pinnalle loppu juustoraaste ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes juusto on saanut vähän väriä.

Leikkaa annospaloiksi. Nauti lämpimänä.

Kalkkunan sijasta voi käyttää mainiosti myös kinkkukuutioita, ja täytteestä saa vieläkin maukkaamman lisäämällä sekaan sipulia ja valkosipulia sekä hienonnettuja yrttejä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Juustoiset siemensämpylät
  • 0 0 Pienet mangopannukakut
  • 1 0 Juustoiset päärynäpiiraat
  • 1 1 Juustoiset teeleivät
  • 3 3 Juustoiset teeleivät
  • 8 0 Juustoiset kasvispihvit

Kommentit