Raaka-aineet
230 g | vehnäjauhoja |
hieman suolaa | |
1½ tl | sokeria |
150 g | voita |
3-4 rkl | kylmää vettä |
400 g | tuorejuustoa |
6 rkl | hunajaa |
3 kpl | kananmunia |
½ tl | kanelia |
1 kpl | sitruunan mehu (myös sitruunan kuori) |
1 kpl | sitruunaa koristeluun |
Ohje
1. Pane jauhot, suola, sokeri ja kuutioiksi leikattu voi monitoimikoneeseen (tai nypi käsin). Taikinasta pitää tulla murumaista. Pirskottele joukkoon vesi ja sekoita kunnes taikina on tasaista. Kääri taikina folioon ja anna levätä jääkaapissa noin puoli tuntia tai sen aikaa kun valmistat täytteen.
2. Lisää tuorejuustoon hunaja ja vatkaa notkeaksi. Lisää munat, kaneli ja sitruunankuori sekä mehu ja sekoita hyvin.
3. Kauli taikina ja vuoraa taikinalla piirakkavuoka (23cm). Laita taikinan päälle sopivan kokoinen pala leivinpaperia ja paista esilämmitetyssä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes pohja on kimmoisa mutta ei ruskistunut.
4. Vähennä uunin lämpö 180 asteeseen. Kumoa täyte piiraspohjan päälle ja paista uunissa noin puoli tuntia, kunnes täyte on hyytynyt. Koristele sitruunaviipaleilla ja tarjoa kylmänä. Nauti!