8 765
8 765

Punakaalikääryleitä

Raaka-aineet

punakaalia
Täyte:
200 g jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
2 rkl tomattipyrettä
½ dl kuivattua yrttimausteseosta
maustepippuria, chilirouhetta, suolaa
½ pakettia nuudeleita pussin ohjeen mukaan keitettyä
pinalle, voita ja siirappia

Jaa resepti

Ohje

Keitä suolavedessä kaalia, että saat iroitettua lehtiä ja ovat notkeita.

Ruskista jauheliha ja sipulisilppu, lisää mausteet ja keitetty nuudeli. Sekoita kaikki sekaisin. (minusta täyte saa olla aika maustettua).

Laita reilu ruokalusikallinen kaalin lehdelle täytettä ja tee paketti. (täyte riippuu tietysti kaalilehden koosta). Nosta kääryleet voideltuun uunivuokaan tiiviisti vierekkäin, Pistä voinokareita ja siirappia pinalle. Paista n 180-200 asteessa 1½- 2 tuntia. Valele paistonaikana muutamia kertoja ja lisää nestettä jos näyttää kuivalta. Peitä foliolla mikäli pinta tummuu liikaa.

Punakaalia saa minusta keittää vähän kauemmin kuin tavallista kaalia.

(mielenkiinnon vuoksi laskin annoksen hinnan mikä on kuvassa, sain 0,80 centtiä. sähkö ei siälly hintaan eikä tekopalkka ;o) )

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Englantilaiset muffinit
  • 0 0 Makaronilaatikko
  • 1 0 Ateriakastike, kastikepohja
  • 2 4 Haudutettu punakaali
  • 2 0 Karjalanpiirakat ja munavoi
  • 0 0 Punakaalta padassa

Kommentit

naija
Tämä on tosi halpaa ja palkitsee kyllä pienen vaivan maullaan, 10 käärylettä tein ja kaalia jäi vielä yli puolet kerästä.