pieni täytekakku

Raaka-aineet

4 kpl munaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2-3 purkkia vispikermaa
1 pussi ranskan pastilleja
2 pientä banaania
1 purkki persikkarahkaa soseena (vauvojen pilttiä).
1 dl laimennettua sitruuna mehua (oikea sitruuna)
1 kpl Raastettu sitruunan kuori

Jaa resepti

Ohje

vaahdota muna ja sokeri.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekaan puuhaarukalla tms sekoittaen tasaiseksi. Lisää raastettu sitruunan kuori.

voitele ja korppujauhota vuoka!!

Kaada sydämen muotoiseen pienehköön ( ei mikään suuri) kakku vuokaan ja

paista uunin ala osassa 175 astetta n.15 min. uunista riippuen.

kun pohja on kypsää,nosta uunista ja kumoa lautasenpäälle. Anna vuoan olla vielä hetki kakun päällä.

Nosta se sitten syrjään ja annan pohjan jäähtyä.

Kun pohja on jäähtynyt leikkaa se joko 2 tai kolmeen osaan eli haluttuun paksuuteen.

Vispaa kerma vaahdoksi, kostuta pohjat vedellä laimnetulla sitruuna mehulla. ja levitä piltti-persikka rahka ja viipaloi banaanit. Lisää banaani viipaleita vieriviereen ja päälle kermavaahtoa ohut kerros.

Kun kakku on koottu, levitä ohut peittävä kerros kermavaahtoa kakun päälle älä reunoille vielä!

Laita kermaa pieneen pakastepussiin ja leikkaa saksilla sopivan kokoinen reikä pussin nurkkaan ja pursota kaunis kuvio reunalle.

Sitten pursota alhaalta ylöspäin nopein liikkein suorassa "viivassa" "tikun muotoisia kuvioita" kakun reunoille.

Lopuksi lisää haluamasi kuvio ranskanpastilleista, laita myös lautasen ja kakkupohjan ja vierelle karkkeja. Nosta jääkaappiin vetäytymään.

Nostan hetken kuluttua tarjolle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 3 Omena-MuruPiirakka, pieni
  • 2 0 Mustikkacurd
  • 18 1 Mehevä pieni porkkanakakku
  • 5 5 Naijan pieni herkkutorttu
  • 4 8 Pieni tiikerikakku.
  • 1 1 Mango/hedelmä täytekakku

Kommentit