Ahventa ja kirpeää jogurttikastiketta

Alle 15 min

Raaka-aineet

ruodotonta ahvenen filettä
hapankorppuja
suolaa, sitruunapippuria
kananmunaa
Jogurttikastike:
2 dl bulgarian jogurttia (tai muuta ruoanlaittoon soveltuvaa)
2 tl valkoviinietikkaa
1 kpl limen mehu ja kuori raastettuna
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl sokeria
suolaa
valkopippuria
tuoretta ruohosipulia

Jaa resepti

Ohje

Tee jogurttikastike ajoissa jääkaappiin maustumaan. Raasta limestä kuori, ja laita hedelmä mikroon puoleksi minuutiksi ja purista mehu, näin saat siitä paljon mehua helposti. Raasta tuoretta inkivääriä pienellä terällä. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita kelmun alle jääkaappiin maustumaan.

Ota hapankorput ja murskaa ne pieneksi murskaksi tehosekoittimella, tai laita ne muovipussiin ja pura aggressiot murskaamalla hapankorput lihanuijalla. Ei haittaa vaikka seassa olisi vähä isompiakin paloja.

Laita hapankorppujauho lautaselle, toiselle lautaselle vatkaa kevyesti kananmuna, ja lisää sen sekaan sitruunapippuria ja suolaa maun mukaan. Pyöritä ahvenfileet ensin muna-mauste seoksessa, sen jälkeen hapankorppujauhossa ja heitä suoraa pannulle kypsymään. Paista oikeassa voissa, niin saat fileisiin enemmän makua!

Tarjoa vaikka salaatin ja perunan kanssa, itse söimme tätä herkkua rosmariiniperunoiden kanssa. Ihanan kevyttä, nopeaa ja halpaa ruokaa :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 15 14 Ahventa Paistettuna
  • 1 2 Ahventa Kookoksen Makuisena
  • 9 4 Ahventa yrttismetanakastikkeessa
  • 3 4 Savustettua Ahventa
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 2 3 Kalapöytä ja herkkusinappisilakat

Kommentit

Jaanuzka
Tuo kastike kruunaa koko annoksen, kannattaa kokeilla!