35 972
35 972

Tuorejuusto-smetanakuorrutteinen uunilohi

4 annosta

Raaka-aineet

500 g (kirjo)lohifilettä
1 pkt (200g) aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa
1 prk (120g) smetanaa
1,5 dl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
kevätsipulinvarsia tai ruohosipulia
merisuolaa myllystä
Pippuria myllystä

Jaa resepti

Ohje

Kuivaa lohifilee paperilla ja laita uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Lämmitä lohta uunissa muutama minuutti, jolloin saat helposti rullattua nahan pois. Ei välttämätöntä, mutta loppujen lopuksi helpompi syödä. Voit siis laittaa fileen myös suoraan nahka alaspäin vuokaan. Suolaa ja pippuroi kala oman maun mukaan (ja jos on aikaa, anna makujen imeytyä noin tunnin verran).

Sekoita keskenään tuorejuusto, smetana, aurinkokuivatut tomaatit ja silputut kevätsipulinvarret ja levitä seos kalan päälle.

Peitä vuoka foliolla ja paista uunissa noin 200 asteessa parikymmentä minuuttia. Lisukkeeksi sopii hyvin keitetyt perunat tai kiertoilmauunissa yhtä aikaa paistuvat lohkoperunat.

Kalan voi myös kääriä kokonaan folioon, niin että alapuoli on vahvistettu useammalla kerroksella ja grillata grillissä kauniina kesäiltana.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Juustoinen uunilohi
  • 1 0 Smetanainen uunilohi rucolalla
  • 2 0 Hawaijin pasta
  • 4 2 Herkullinen uunilohi
  • 0 0 Sitruunasmetanalla maustettu uunilohi
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa

Kommentit

EijaT
Kaloreita ei kannata laskea, mutta herkullista on!