Lohifile ateriakokonaisuus Aura juustolla

6 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 kg merilohi file
8 kpl keskikokoista perunaa
1 pss pakaste herne
1 pss pakaste porkkana
1 pkt (170g) aurajuustoa
1 kpl sitruuna
5-6 dl ruokakerma
2 tl kalamauste
1/2-1 tl suola
1-2 tl sitruunapippuri
1 tl aromisuola
1/2 tl mustapippuri

Jaa resepti

Ohje

Ensin uuni lämpiämään 200 astetta keskilämpö.

Mausta file suolalla, kalamausteella, sitruunapippurilla ja 1/3 sitruunan mehulla. Jätä maustumaan.

Kuori ja viipaloi perunat parin sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Laita file ja perunaviipaleet korkeareunaiselle uunipellille, jossa on alla tarpeeksi korkeareunainen leivinpaperi ettei kerma valu yli.

Mausta perunaviipaleet aromisuolalla ja mustapippurilla. Ripottele aurajuusto murua kalan ja perunoiden päälle REILUSTI.

Kaada kerma kaikkien päälle. Varovasti ettei kerma huuhdo aurajuusto muruja pois kalan ja perunoiden päältä.

Koko komeus uuniin 200 astetta ja noin 35-45min.

Laita porkkanat ja herneet noin 10 min. ennen paisto ajan loppumista mukaan uuniin ja sekoittaa pellillä olevan kerman/perunoiden joukkoon.

Viipaloi myös loppu sitruuna. Yhtä annosta kohti tulee pari sitruuna viipaletta, jos haluaa lisämakua niistä puristaa.

Kun aika on täynnä niin komistus pois uunista. Lisää sitruunaviipaleet fileen viereen.

Kaada porkkanat ja herneet pellille ja sekoita kerman joukkoon.

Anna vetäytyä 5 min ja sitten voitkin huutaa sen kuuluisan lauseen: SYÖMÄÄN!

 

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 0 Uunisei juustolla
  • 4 0 Kermaiset valkosipuliperunat juustolla kuorrutettuna
  • 0 0 Passion-rahkapiirakka
  • 10 1 Lohifile ja parsasalsa
  • 1 2 Aura tomaatti ja -herkkusieni
  • 0 0 Kesän herkkumalja

Kommentit

seriffi71
Tämä on helppo "kaikki kerralla" ruoka. Jos Aura juusto ei miellytä niin voi kokeilla muuta, tai jättää kokonaan juuston pois. Mausteita voi jokainen tekijä muuttaa ihan oman maun mukaan. Hyvän ruoan hetkiä kaikille tämän reseptin kokeilijoille.