Lohiteriyaki

2 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

400 g nahallista ja ruodotonta lohifilettä
50 g pestyjä pavunituja
50 g keräkaalta tai jos kausi niin tuoreita sokeriherneitä
3 kpl isohkoa porkkanaa
teriyaki kastike
3 rkl soijakastiketta
3 rkl sakea
3 rkl miriniä tai mielummin hon-miriniä
1 rkl sokeria
1 tl sokeria loppuglaseeraukseen

Jaa resepti

Ohje

Ohje 2:lle jos vain yksi pääruoka.

Sekoita teriyakikastikeaineet ja kuumenna kattilassa kunnes sokeri sulaa. Anna jäähtyä.

Aseta lohifileet matalalle lautaselle, nahkapuoli ylöspäin. Kaada kastike päälle. Anna marinoitua 30 minuuttia.

Sillävälin valmista kasvikset: suikaloi porkkanat ensin pitkittän sivuiltaan suorakulmaisiksi tiiliksi. Viipaloi porkkanat ohuiksi levyiksi (1-2 mm. paksuiksi). Lisää kasvikset kiehuvaan, kevyesti suolattuun veteen ensin pavut, minuutin päästä kaali ja minuutin päästä porkkanaviipaleet. Anna kiehua 2 minuuttia, ei kuitenkaan ylikypsiksi. Huuhtele ja pidä lämpimänä.

Lämmitä parillapaistinpannu keskikuumaksi, eli ei aivan tulikuumaksi. Voitele pannu ruokaöljyllä, paista kalat nahkapuoli ensin 3 minuuttia per puoli. Sopii myös grillillä valmistettavaksi.

Samalla ota marinaadikastike talteen ja kuumenna se uudelleen kattilassa. Lisää 1 teelusikka sokeria ja sulata joukkoon. Ota pois kuumalta levyltä.

Levitä kastiketta lohen päälle ja paista sitä tältä puolen vielä hetken kuumemmalla lämpötilalla. Tässä yhteydessä voit tarvittaessa ripotella hyppysellisen suolaa lohen päälle. Toista sama toiselle puolelle.

Kokoa vihannekset reikämuotilla lautaselle, asettele lohipala nahkapuoli alaspäin kasvisten päälle. Lusikoi loppu kastikkeesta lohen ja vihannesten päälle.

Voidaan tarjota myös erillisen riiskupin ja soijan kanssa, mutta eivät välttämättömiä.

Kuumenna marinaadi uudelleen

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Pohjoisen ystävän bento - Hoku yu bentō
  • 0 0 Inkivääri-persikkakanaa uunissa
  • 1 0 Paistettua munakoisoa misokastikkeessa - Nasu-miso
  • 1 1 Soba -nuudelit ja kastike
  • 3 2 Tiikeriravut teriyakikastikkeella
  • 0 0 Mausteinen mangokana

Kommentit