21 238
21 238

Leenan lohilaatikko

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

8-10 perunaa, kuorittuna, viipaloituna
300 g kirjolohisuikaleita, maustamattomia
1-2 sipulia, pilkottuna
n.½ l maitoa
2 kananmunaa
1½-2 tl suolaa
mausteeksi; mustapippuria rouheena, hieman valkopippuria ja tilli sopii myös
päälle sian(kerros)lihaviipaleita

Jaa resepti

Ohje

Laita voideltuun uunivuokaan pohjalle perunaviipaleita, levitä niiden päälle puolet lohisuikaleista ja sipulia pilkottuna. Ripottele em. päälle suolaa ja mustapippurirouhetta ( myllystä) . Lisää seuraavaksi taas kerros perunoita, loput lohisuikaleet ja mausta kuten edellä. Lado päälle vielä perunaviipaleet ja laita pinnalle sianlihaviipaleita, ripottele hieman suolaa pinnalle.

Sekoita kananmunat maitoon, laita maitoseokseen vajaa tl. suolaa ja mausteita. Kaada nesteseos vuokaan niin että päällimmäiset perunat ja lihat eivät ihan peity.

Mausteeksi sopii myös valkopippuri ja tilliä.

Paista aluksi kuumemmassa n. 200 asteessa ja vähennä lämpö n. 150 ast. Paistoaika n. 1½ - 2 tuntia. Voit laittaa folion tai kannen päälle paistamisen loppupuolella.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Artun lohilaatikko
  • 0 0 Keittiötaikaa kevyempi ja terveellisempi lohilaatikko
  • 0 0 Mustikkavohvelit
  • 3 5 Leenan kaalipata
  • 195 29 Helppo lohilaatikko
  • 2 4 Muikkupotti mamman ohjeella

Kommentit

leena47
Nopeamman version voi tehdä valmiista peruna- / sipuliseoksesta, mutta kyllä maku on parempi itse tehtynä ja pitkään uunissa hauduttaen.