3 758
3 758

Mangoleivokset

2 - 3 h

Raaka-aineet

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 rkl vihreää teejauhetta
TÄYTE
1 prk MAITORAHKAA
1 prk vatkautuvaa vaniljajauhoa
1 sitruunan hienoksi raas,kuori
1,5 dl kuutioitua säilykemangoa
5 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
pälle
1 prk säilöttyä mangoa
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota sokeri ja kananmunat. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinanaksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista pohjaa 225 asteessa noin 8-10 minuuttia. Kumoa kakkupohja leivinpaperin päälle, johon on ripoteltu vähän sokeria.Leikkaa kakkulevy kahtia ja nosta toinen levy sopivan kokoiseen muovikelmulla vuorattuun uunivuokaan

Valmista täyte. Yhdistä rahka ,vatkattu vaniljavaahto. sitruunankuori ja mangokuutiot. Pane liivatelehdet viideksi minuutiksi kylmään veteen likoamaan. Kuumenna sitruunanmehu kattilassa . Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota liivatteet kuumaan sitruunamehuun Anna jäähtyä vähän aikaa ja lisää se muuhun täytteeseen. Levitä täyte kakkupohjalle.. Nosta täytteen päälle toinen kakkulevy. Peitä kakku ja anna sen hyytyä jääkaapissa pari tuntia

Leikkaa säilykemango viipaleiksi. Asettele mangoviipaleet kakulle. Valmista kiille vedestä ja hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kiille mangoviipaleitten päälle . Anna kiilteen hyytyä hetki.

Leikkaa kakusta pieniä neliöleivoksia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Persikkahyydykejuustokakku
  • 8 15 Mangokakku
  • 3 1 Mangon Ruusu Kakku
  • 3 6 Mango-vadelmakakku
  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku
  • 3 0 Puolukka-valkosuklaakakku

Kommentit