8 256
8 256

Lohinyytit

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

lohife noin 40 cm nahka mukana. Kirjolohta tai Norjan lohta
merisuolaa

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa lohi kymmen sentin paloiksi. Laita palat kaksinkertaisen folion päälle nähkapuoli alaspäin. Murskaa karkea merisuolaa hieman pienemmäksi ja ripottele se lohen päälle. Käännä folion reunat ylös niin, että lohen keskiosa jää avoimeksi. Paista uunissa 150 asteessa noin 30- 40 minuutin ajan. Aika riippuu fileen vahvuudesta ja kannattaa tarkkailla ettei kala kuivu liikaa.

Tarjoile lohi perunoiden ja salaatin kera.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

maitzo
Vaikuttaa liian helpolta ja simppeliltä ja sitä tämä onkin. Juju on siinä, että suolanpalat eivät kokonaan sula kalan päälle, mutta syödessä ne narskahtelavat mukavasti hampaissa. Lohi on myös ylikypsää ja mehukasta ja eikä tarvitse mitään ylimääräisiä mausteita. Yllättävän hyvää.