MAKSAA ROSMARIINIKERMASSA

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

500 g tuoretta naudan maksaa
voita
melko reilusti valkopippuria myllystä
1 salottisipuli
1 lihaliemikuutio
1 rkl hyvää sinappia
vettä
1 rkl vehnäjauhoja suurustamiseen
rosmariinia
1-2 dl Kermaa

Jaa resepti

Ohje

Onnistuu parhaiten valurautapadassa.

Huutele ja kuivaa maksa, poista kalvot huolellisesti. Leikkaa ohuiksi siivuiksi tai suikaleiksi.

Kuumenna pata ja sulata siinä voi. Lisää maksa siivut ja paista jonkin aikaa. Lisää silputtu sipuli ja reippaasti valkopippuria myllystä, hämmentele että sipulit pehmenee. Lisää vettä sen verran, että maksat juuri peittyvät. Lisää rosmariini, sinappi ja liemikuutio. Anna kiehua hiljalleen 15 min. Hämmennä joukkoon sitten vesitilkkaan hyvin sekoitetut vehnäjauhot sekä vielä kerma. Anna muhia hiljalleen vielä 15 min. Maksan sanotaan sitkistyvän liiallisesta kypsentämisestä, mutta tässä se ei pidä paikkaansa. Tarkista nyt maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa lisänä perunoita, muussia tai keitettyjä porkkanoita sekä puolukkahilloa.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 24 14 Suolamaksa
  • 2 2 KirsikkaMaksakastike
  • 3 0 Pieni mustatorvisienikeitto
  • 0 0 Luumukastike paistille tai kinkulle
  • 15 9 Maukasta maksaa
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike

Kommentit

metsänvartija
TÄMÄ OLI SIIS OIKEASTI TOSI MAUKAS JA MUREA !