111 349
111 349

Caesarsalaatti

4 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

2-3 pkt erilaisia isolehtisiä salaatteja (esim.tammenlehti/ruukku/keräsalaatti)
1 pkt (300g?) broilerfilettä tai -suikaleita marinaadissa
paahdettuja leipäkuutioita
Kastike:
1 valkosipulin kynsi
2 anjovisfileetä
1 keltuainen
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl viinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
3/4 dl parmesanjuustoa
(1/2 tl suolaa)
valkopippuria

Jaa resepti

Ohje

 

Kastike:Purista valkosipuli, hienonna anjovikset joukkoon ja lisää keltuainen, sinappi ja viinietikka. Vatkaa seos tasaiseksi ja lisää öljy vähitellen. Sekoita joukkoonparmesanraaste ja mausta (suolalla ja) pippurilla.

Pese salaatit ja revi ne palasiksi isoon, laakeaan tarjoilukulhoon. Ruskista broilerit. Tee leipäkuutioita esim paahtoleivästä; paloittele ja paista uunissa. (Tai käytä valmiita krutonkeja.) Kokoa salaatti loppuun juuri ennen syömistä, ettei salaatti vetisty turhaan. Kaada kastiketta maun mukaan salaatinlehtien sekaan. Mielestäni molempia saa olla runsaasti! Sekoita kastike hyvin salaatin sekaan ja lisää lopuksi krutongit ja broilerinpalat. Tarjoa esim tuoreen patongin kanssa.

Vihje: Kastike on aika valkosipulista. Itse laitoin viimeksi valmista valkosipulijauhetta ja tuli mielestäni paremman makuista, mutta sehän on makuasia!

Parmasanraasteen sijasta voi siivuttaa parmesanjuustosta siivuja salaatin sekaan.

Perinteisen ohjeen mukaan kastike valmistetaan sauvasekoittimella sekoittaen kaikki aineet sekaisin keskenään.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Ihana kupliva mustikkajuoma
  • 2 1 Nopea Caesarsalaatti
  • 8 1 Caesarsalaatti naturel
  • 4 1 Caesarsalaatti
  • 3 6 Herkkusienet salaattipedillä, kastike
  • 1 0 Hedelmäinen Kalkkuna-Pasta salaatti

Kommentit

Aamu
Sain reseptin veljeni vaimolta ja monet kerrat olemme herkutelleet tällä. Älyttömän hyvää ja mielestäni aika juhlava salaatti! SUOSITTELEN! Salaatin juju piilee kastikkeessa...