13 374
13 374

Mehevä kanasalaatti

5 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

500 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 pss pakaste maissia
½ purjo
1 punainen paprika
dl keitettyä riisiä
kastike
3 dl majoneesia
1 dl ruokakermaa
3 rkl currya
2 rkl tuoretta tai kuivattua ruohosipulia
1 tl rouhittua mustapippuria
1-2 tl suolaa tai maun mukaan

Jaa resepti

Ohje

Paista fileesuikaleet kypsiksi, lisää sekaan maissi, pieneksi kuutioiksi pilkottu paprika ja siipaleiksi leikattu purjo -> muista huuhdella hyvin, ettei jää hiekkaa!

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan tai käytä ylijäänyttä riisiä edelliseltä aterialta.

Jäähdytä ja kaada isoon kulhoon.

Valmista kastike, sekoita majoneesin joukkoon kerma notkistamaan kastiketta. Lisää curry, ruohosipuli, pippuri ja suola.

Sekoita kunnolla ja maista. Lisää tarvittaessa mausteita jos niitä tarvitaan.

Sekoita riisi broileri hässäkkään, kaada kastike päälle ja sekoittele jotta kastike pääsee joka paikkaan.

Tarjoile vaikka rapsakan patongin seurana sekä kyytipojaksi lempi valkkariasi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 1 Ruokaisa kanasalaatti
  • 4 2 Herkullinen kanasalaatti
  • 4 0 Raikas kanasalaatti
  • 5 0 Runsas kanasalaatti
  • 1 0 Mehevä päärynäkakku
  • 3 0 Herkullinen kanasalaatti

Kommentit