6 800
6 800

Karpalo-piparimoussekakku

Raaka-aineet

kakkupohja:
5 munaa
dl sokeria
dl vehnäjauhoja
2 tl leivinajauhetta
Täyte:
4 liivatetta
4 dl kuohukermaa
karpalomousseen
200 g tuoreita karpaloita
½ dl tomusokeria
piparimousseen
6 isoa ja paksua piparia
kostuttamiseen:
omenamehua
Koristeluun:
kermavaahtoa
TAI 1kg valkoista kaulittavaa sokerikuorrutetta
ja 1 dl vispikermaa
karamellinauhaa

Jaa resepti

Ohje

Kakkupohja:

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi se vaahtoon kevyesti käännellen. Kaada taikina leivitettyyn (n.25cm) irtopohja kakkuvuokaan. Paista alatasolla 200`c n.30 min. Anna pohjan vähän jäähtyä ja kumoa se.

Mousse:

Liota liivatteita kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja jaa se kahteen osaan.

Paseeraa karpalot (purista siivilän läpi, tai oikaise niin kuin minä ja soseuta ne) ja sekoita sose ja tomusokeri toiseen osaan kermavaahtoa.

Murskaa piparit hienoksi jauhoksi ja sekoita ne toiseen osaan kermavaahtoa.

Sulata kiehuvassa vesitilkassa puristetut liivatteet. Kaada puolet karpalomousseen ja loput piparimousseen varovasti.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.

Kokoa kakku niin, että laitat kakkupohjan irtopohjavuokaan. Kostuta omenamehulla ja lusikoi päälle karpalomousse. Lisää toinen levy, kostuta ja nostele päälle piparimousse. Lisää kolmas levy ja kostuta kevyesti.

Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Koristele kakku kaermavaahdolla ja piparimurulla (tai kaulittavalla sokerikuorrutteella. Kauli sokerikuorrute tomusokerin päällä ohueksi levyksi. Nosta levy, kaulinta apuna käyttäen vaahdotetulla kermalla sivellyn kakun päälle. Tasoita reunat ja koristele esim. karamellinauhalla.)

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 5 Täytekakku
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 2 7 Jalkapalloilijan täytekakku 1
  • 1 1 Kermakakkuja suklaalla, mustaherukoilla ja mascarpone-kermalla 30.11.2021
  • 4 3 Pelikortti-kakku
  • 2 0 Valkoinen mansikka-suklaakakku

Kommentit