10 796
10 796

Puolukka-Banaani Kermakakku

30 - 60 min

Raaka-aineet

4 kanamunaa
dl sokeria
1 dl Ohrakasta
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
pakastepuolukoita+ makeaa puolukkahilloa
banaania
kuohukermaa + pölysokeria
kostutukseen maitoa tai mehua
Koristeeksi: kookkoshiutaleita ja marsipaanista tehtyjä puolukoita

Jaa resepti

Ohje

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne siivilänläpi muna-sokerivaahtoon. Kaada leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja paista 225 n 7-8 min. Kumoa toiselle leivinpaperille ja ota pohjapaperi pois varovasti. Anna jäähtyä ja leikkaa kahtia (tasoita myös reunat).

Riko vähän jäisiä puolukoita ja sekoita ne hilloon. Leikkaa banaani siivuiksi. Lisää kermaan pölysokeria ja vatkaa vaahdoksi.

Kostuta kakkulevyä vähän ja lisää puolukkaseos levylle, lisää vähän kermaa ja lado banaanit päälle. Laita toinen levy kanneksi ja paina kevyesti kädellä jotta tulee vähän tiiviimpi. Tasoita vielä reunat jos on tarpeen. Pursota tai levitä kerma kakun päälle ja koristele mieleiseksesi.

Minulla oli marsipaanista tehtyjä puolukoita ja puolukan lehtiä

Ja kerman päälle olin vielä ripotellut kookkoshiutaleita.

Voi pakastaa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Katajanmarja-puolukkamocktail
  • 2 1 Kermakakku mandotäytteellä
  • 13 1 Kermakakku Paavin tapaan
  • 6 5 Kermakakku raparperi täytteellä
  • 207 14 Kermakakku
  • 7 7 Puolukkakakku kinuskikuorrutuksella

Kommentit

naija
Pikainen täytekakku, maistuu raikkaalle;o))