Muurikan vihreä valloitus - TexMex räiskäleet grillistä

10 annosta

Raaka-aineet

Taikina
5 dl maitoa tai kauramaitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5dl (ohrajauhoja)
0,5 dl kaurahiutaleita (tai muita hiutaleita)
1 tl suolaa
Täyte:
1 pss herne-maissi-paprikaa sulatettuna
1 kpl avokado haarukalla muussattuna
tuoretta korianteria pilkottuna
1 kpl lime, kuori raastettuna ja mehu hedelmästä
1 rasia (240g) Virna-artesaaniseitan Tomaatti-basilika

Jaa resepti

Ohje

Muurinpohjaletut kuuluvat Suomalaiseen kesäkeittiöön ja arvaapa sitä riemun määrä kun kerrot lapsille että tänään syödäänkin lettuja lounaaksi! Ystäväporukkakaan tuskin harmistuu jos hyvin viilennetyn kesäjuoman seurana tarjoillaan suolaisia muurinpohjalettuja mehevällä seitan täytteellä. Älä murehdi jos ensimmäiset letut jäävät hieman kalpeiksi. Herkullinen täyte kompensoi kyllä paistojäljen.

 

Tee näin: 

Sekoita jauhot, hiutaleet ja suola nesteeseen. Anna taikinan turvota vähintään 30 min.

 

Rouhi Artesaaniseitan muruiksi ja säästä kastike.

Kaada kauhallinen lettutaikinaa kevyesti öljyttyyn grilliin ja ripottele päälle Artesaaniseitan-murua. Käännä räiskäle kun alapintaan on paistunut, pannun kuumuudesta riippuen 2-4 minuutin kuluttua. Toista, kunnes kaikki räiskäleet on paistettu.

Sekoita avokado, herne-maissi-paprika, sekä seitanrasiassa oleva tomaattikastike ja mausta limen mehulla sekä tuoreella korianterilla.

Täytä letut ranskalaisittain neljään osaan taittamalla tai rullaa burritoksi.

VINKKI! Lisää makua saat lisäämällä lempijuustoasi letun pintaan kun se on pannulla.

Katso myös

  • 5 0 Kikherne-sienipiiras
  • 2 0 Sienestäjän kasvispastavuoka
  • 1 0 Varras grilliin Artesaaniseitanista ja kasviksista
  • 0 0 Nuudeliwokkia ja seitania
  • 0 1 Japanilainen teriyaki-seitankastike, riisiä ja ituja

Kommentit