Pak choi wokki

4 annosta

Raaka-aineet

2 isoa porkkanaa
pieni pala punakaalia (n. 100g)
3 valkosipulinkynttä
1 rkl inkivääriraastetta
3 rkl seesamöljyä
2-3 rkl chilikastiketta (kuten sriracha tai gochujang-tahnaa)
2 rkl soijakastiketta
3 rkl hunajaa
1 rkl riisiviinietikkaa
1 ruukku pak choita
100 g cashewpähkinöitä (n. 2 dl)
muita wokkivihanneksia maun mukaan esimerkiksi sokeriherneitä tai siitakesieniä
Lisäksi
150 g täysjyvänuudeleita
Koristeluun
seesaminsiemeniä
korianteria

Jaa resepti

Ohje

Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Leikkaa punakaali ohuiksi siivuiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna wokkipannussa tai paistinpannulla seesamöljyä ja lisää porkkanaraaste, punakaali, valkosipulit ja inkivääriraaste pannulle. Kypsennä parin minuutin ajan. Lisää joukkoon chilikastike, soijakastike, hunaja ja riisiviinietikka. Jos käytät esimerkiksi sokeriherneitä tai siitakesieniä, niin lisää ne nyt ja kypsennä noin minuutin ajan. Laita wokkipannu pois päältä ja lisää joukkoon pak choin lehdet varsineen.

Keitä nuudeli samaan aikaan kattilassa pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi.

Sekoita wokatut vihannekset nuudelin joukkoon. Ripottele päälle vielä seesaminsiemeniä ja tuoretta korianteria.

Katso myös

  • 48 1 Sitruunaiset muffinssit
  • 6 4 Villirucola-perunasalaatti
  • 5 0 Kaalivokki
  • 2 0 Järvikylän kesäsalaatti
  • 1 0 Vesikrassismoothie

Kommentit

Pak choi sopii hyvin wokkivihannekseksi. Se kypsentyy oikeastaan muiden kasvisten jälkilämmössä ja wokki muutenkin sopii kiireisen kokkaajan arkiateriaksi. Ruokaisampaan wokkiin voit vielä paistaa lisäksi vaikkapa kanaa tai tofua päälle.