Ankan rintafilee ja kukkakaalipyree

12 - 24 h

Raaka-aineet

2 ankanrintaa
1 dl sweet chiliä
1 dl osterikastiketta
1 dl hoisinkastiketta
1 limen mehu ja raastettu kuori
Kukkakaalipyree:
1 kukkakaali, n. 600 g
2 dl vettä
2 dl kuohukermaa
50 g voita
1 tl suolaa
Grillatut vihannekset:
½ varhaiskaalia isoina lohkoina
1 nippu varsisipuleita puolikkaina
1 l vettä
1 tl suolaa
0,5 dl kirkasta balsamicoa
0,5 dl rypsiöljyä

Jaa resepti

Ohje

Ankan rintafilee:

  1. Sekoita kastikkeen ainekset ja jaa se kahteen osaan. Leikkaa ankanrinnan rasvaan veitsellä pientä salmiakkikuviota ja marinoi ankanrinnat toisella puolikkaalla marinadista 2 tuntia tai yön ylitse.
  2. Kuivaa ankanrinnat talouspaperilla ja pyyhi liika marinadi pois. Aseta ankanrinnat rasvapuolialaspäin kylmälle paistinpannulle. Nosta pannu kuumenevalle liedelle, jotta ylimääräinen rasva sulaa pois. Paista kummaltakin puolelta kauniin väriseksi.
  3. Voitele ankanrinnat bbq-kastikkeella ja aseta 120-asteiseen uuniin. Paista niin, että sisälämpö on 54 astetta. Kääri ankanrinnat folioon ja anna vetäytyä paketissa 10 minuuttia. Viipaloi ankanrinnat.

Kukkakaalipyree:

  1. Laita kaikki raaka-aineet kattilaan ja hauduta hiljaisella tulella noin 20 minuuttia.
  2. Aja tasaiseksi pyreeksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Tarkista maku.

Grillattuja vihanneksia:

  1. Kiehauta vesi ja suola kattilassa, lisää kaali ja sipulit. Keitä 3–4 minuuttia.
  2. Poista kasvikset vedestä ja jäähdytä. Voitele kasvisten pinta öljyllä ja etikalla. Grillaa kaunis väri pintaan. Mausta suolalla.

 

Resepti: Risto Mikkola

Kuva: Roni Lehti

Katso myös

  • 0 0 Karitsan karetta ja maksaa
  • 0 0 Hollantilaiskastiketta ja paistettua lohta
  • 0 0 Peroffee-piiras eli persikka-toffeepiiras
  • 0 0 Kylmä jogurttikastike
  • 0 0 Lammasvartaat

Kommentit