Sadonkorjuupizza

4 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

Pohja:
n. 8 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
½-1 tl suolaa
3 dl vettä
1-2 rkl oliiviöljyä
Tillipesto:
1 pnt tilliä
1 rkl kuorittuja pistaaseja
3 valkosipulinkynttä
1 dl parmesaaniraastetta
1-1,5 dl rypsiöljyä
Täyte:
erilaisia esikypsennettyjä kasviksia: puikulaperunoita, kukkakaalia, papuja, porkkanaa (sen mukaan, mitä kaupasta tai torilta löytyy)
reilusti kirsikkatomaatteja
kevätsipuleita varsineen
pinaatinlehtiä
yrttejä (persiljaa, basilikaa, oreganoa)
mozzarellaraastetta

Jaa resepti

Ohje

  1. Sekoita kuivahiiva ja suola vehnäjauhoihin. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja vaivaa jauhot sekaan. Lisää oliiviöljy. Alusta taikina tiiviiksi ja tasaiseksi. Jos se tuntuu liian löysältä, lisää jauhoa pienissä erissä. Jätä liinan alle nousemaan.
  2. Laita uuni lämpiämään 250-300 asteeseen. Tee tillipesto. Silppua tilli ja laita ainekset tehosekoittimeen. Aja tasaiseksi tahnaksi. Lisää öljyä, jos seos tuntuu liian paksulta. Peston tulee olla löysää.
  3. Kun taikina on noussut, jaa se neljään osaan ja kauli ne ohuiksi pyörylöiksi. Voitele ne kauttaaltaan tillipestolla. Viipaloi perunat, tomaatit ja pieni kasvikset sopiviksi. Lado ainekset taikinapohjille, levitä päälle hienonnetut yrtit ja peittele juustoraasteella. Paista, kunnes juusto alkaa ruskettua ja kupruilla. 

 

Resepti: Markku Haapio

Kuva: Roni Lehti

Katso myös

  • 0 0 Chilimajoneesi
  • 0 0 Piimäsilakat
  • 0 0 Särkipihvit
  • 0 0 Savustettua poronmaksaa ja kuusenkerkkävinegretteä
  • 0 0 Lappilainen juustokahvi

Kommentit