Itämaiset sienikääryleet

1 - 1,5 h

Raaka-aineet

1 isohko savoijin- tai valkokaali
1,5 dl rikottuja ohraryynejä
1-1,5 l tuoreita suppilovahveroita
1 iso sipuli hienonnettuna
2 kananmunaa
suolaa, mustapippuria
salviaa
2 tl rikottuja korianterinsiemeniä
½ tl jeeraa

Jaa resepti

Ohje

  1. Koverra kaalista kanta pois niin, että lehtien kannat irtoavat. Laita niin isoon kattilaan, että kaali jää kokonaan veden alle. Anna kiehahtaa ja lisää hiukan suolaa. Keittele, kunnes kaali pehmiää - savoijinkaali tekee sen aika nopeasti. Nosta kaali kauhojen tai silikonihanskojen avulla laudalle ja irrottele siitä lehtiä. Jos sisemmät lehdet tuntuvat kovilta, laita kaali uudelleen kiehumaan toviksi. Siisti lehtien kannat ja ohenna lehtiruoteja hieman. Kaalin sisimmästä osasta ei enää saa käärinlehtiä, joten silppua se hyvin hienoksi täytteen lisäksi.
  2. Keitä täytettä varten ohraa kypsäksi. Hienonna sienet ja haihduta niistä pannulla neste. Kuullota sipulisilppu. Sekoita kulhossa kaalisilppu, ryynit, sienet, sipulisilppu, munat ja mausteet. Laita täytettä sopiva nokare joka lehdelle ja taittele kääröiksi. Lado voideltuun uunivuokaan ja voitele ne vedellä ohennetulla siirapilla ja voisulalla. Lisää kaalien keitinlientä pari kolme desiä.
  3. Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia ja valele kääryleitä vuoassa olevalla liemellä. Jos kääryleet ottavat liikaa väriä, peitä vuoka foliolla. Tarjoile perunamuusin kanssa.

 

Resepti: Markku Haapio

Kuva: Roni Lehti

Katso myös

  • 0 0 Kanankoipiterriini
  • 0 0 Piimäsilakat
  • 0 0 Kevyesti savustettua nieriää
  • 0 0 Vadelma-kookospalat
  • 0 0 Feta-jogurttikeitto

Kommentit