Raaka-aineet
1 | pieni valkokaali |
1 dl | puuroriisiä |
1 | sipuli |
2 dl | suppilovahveroita kuullotettuina |
1 pkt | pekonia |
1 tl | meiramia |
suolaa, mustapippuria |
Ohje
- Koverra kaalista kanta pois terävällä veitsellä. Keitä kaali kypsäksi suolalla maustetussa vedessä kannen alla miedolla lämmöllä hauduttaen.
- Nosta kaali kattilasta leikkuulaudalle liinan päälle hieman jäähtymään. Irrottele lehdet varovasti ja ohenna lehtiruotia tarvittaessa terävällä veitsellä.
- Keitä puuroriisi kypsäksi n. 4 dl:ssa kaalinkeittolientä.
- Suikaloi pekoni ja laita se kuumenevalle pannulle paistumaan.
- Hienonna sipuli ja lisää pannulle kun pekonin rasva on sulanut. Lisää myös sienet ja mausta meiramilla, suolalla ja mustapippurilla. Hauduta hetki ja sekoita joukkoon puuroriisi.
- Lusikoi täytettä kaalinlehtien paksumpaan päähän, taita reunat täytteen päälle ja kääri rullaksi.
- Nosta kääryleet vieri viereen kevyesti voideltuun tai öljyttyyn uunivuokaan ja valuta päälle juoksevaa hunajaa tai siirappia. Lisää vuoan pohjalle tilkka vettä ja kypsennä 180-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Valele kääryleitä paiston aikana vuokaan syntyvällä liemellä.
- Tarjoile kääryleet puolukoiden tai puolukkahillon kera.
Resepti: Teresa Välimäki
Kuva: Tuukka Koski